Tänä aamuna oli pakkasta. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Se mukavan kirpakka tunne, kun hengittää pakkasilmaa, muistutti minua ajoista, jolloin vielä poltin tupakkaa. Kyllä, se on hirveä tapa, ja olen iloinen, että pääsin eroon siitä kolmisen vuotta sitten. Mutta voi, miten sitä voikaan välillä kaivata.
Ne, jotka eivät ole koskaan tupakoineet, eivät voi ymmärtää, miten vahvan otteen tupakka voi ihmisestä ottaa. Se sotkee täysin ihmisen pään: Haittapuolet eivät haittaa oikeastaan ollenkaan. Niiden vakavuus ei jollain tavalla kosketa lainkaan. Tupakoiva voi onnistuneesti uskotella itselleen, että ne eivät kuitenkaan osu omalle kohdalle. Tupakoitsija voi myös täysin vakavasti ja vilpittömästi todeta, että hän voi lopettaa heti kuin tahtoo. Siinä hän on täysin oikeassa. Ongelma onkin siinä, että tupakoitsija ei koskaan tahdo lopettaa. Hän on nikotiinin aivopesemä orja, joka suorastaan rakastaa isäntäänsä ja parasta ystäväänsä.
Me miehen kanssa lopetimme tupakoinnin, kun aloimme toivoa lasta. Se oli vaikeaa, suorastaan piinallista. Olimme molemmat yrittäneet lopettaa monta kertaa ennen tätä viimeistä onnistunutta kertaa. Tiesimme kokemuksesta, ettei kummankaan lopetus onnistuisi yksin, vaan molempien olisi lopetettava. Ja otimme opiksemme epäonnistumisista. Lopetimme kahdessa osassa: ensin vieroitimme itsemme henkisesti pahasta tavasta nikotiinilaastareiden avulla, sitten fyysisesti nikotiinistä laastareista luopumalla. En olisi kestänyt yhtäaikaa henkisiä ja fyysisiä vieroitusoireita.
Luulen, että onnistuimme, koska halusimme jotain enemmän kuin tupakkaa.
Kaipaan sitä kuitenkin aina silloin tällöin. Mieliteko voi iskeä yllättäen vuosienkin tauon jälkeen, mutta se kaipuuntunne menee ohi hetkessä, enkä pelkää retkahtavani. Ne hiljaiset hetket pakkasaamuina parvekkeella. Odotuksen lyhentäminen. Ruokasavut. Minä nautin niistä hetkistä, siksi niitä välillä kaipaankin.
Minusta on tärkeää olla rehellinen itselleen omista tunteistaan. Siksi myönnän itsellenikin, että vielä näiden vuosien jälkeenkin, minä tahtoisin voida polttaa. Kaikesta siitä huolimatta, mitä se aiheuttaisi. Yhtä rehellisesti voin todeta, että vielä enemmän tahdon asioita, jotka ovat mahdollisia vain ilman tupakkaa. Tämä saattaa kuullostaa sisäiseltä taistelulta hurjaa nikotiininhimoa vastaan, mutta sitä se ei ole. Tämä on vain pieni muistojälki, joka jää nopeasti muiden ajatusten jalkoihin. Kaipaanhan muitakin, terveellisiäkin, asioita, joita en voi syystä tai toisesta enää saada.
