tiistai 17. joulukuuta 2013

Rouva karvakinttu

Eräs ystäväni totesi tässä eräänä päivänä, ettei voisi kuvitellakaan, että olisi mennyt miehensä kanssa naimisiin, jos tämä olisi ollut lihava. Tässä ei huomioida sairauksia tai muita syitä, joiden vuoksi tahattomasti lihoo, joten uskon ymmärtäväni ystävääni. On hyvin vaikeaa kuvitella hänen miestään lihavana, koska kyseessä on hyvin aktiivinen ja terveellisiä elämäntapoja vaaliva mies - kuten ystävänikin. Jos on rakastunut kaltaiseensa terveysintoilijaan, mutta saakin avioliiton myötä laiskan sohvaperunan, voisi ymmärrettävästi olla kriisin paikka. Heillä ei ole; he tiesivät kenet ottavat puolisokseen.

Mekin mieheni kanssa tiesimme naimisiin mennessä millaisen ihmisen on puolisokseen saamassa. Jo tavatessani mieheni olin luonnollinen, oma itseni. Myös ulkoisesti siis. En huijannut miestäni teeskentelemällä Milon Venusta ja sitten paljastunut menninkäiseksi antamalla yhtäkkiä säärikarvojeni rehottaa. Ei, minä olin menninkäinen alusta asti.

Tosin mies katseli kummastuneena, kun suhteemme alkuaikoina ajelin säärikarvani kesäksi pois. Piti ihan selittää, että jos mieluummin ajan ne pois shortsikelien ajan ja annan talven taas olla luonnollisessa tilassaan. Mies ei kuulema ymmärrä, miten kukaan huomaisi hentoisia karvojani ja vertasi sitten sääriäni omiinsa. No, asiasta ei ole sittemmin tarvinnut keskustella. Minä saan panostaa ulkonäkööni juuri sen verran kuin haluan. Tai olla panostamatta. Hänelle kelpaan täydellisesti omana itseäni. Ja hän minulle.

Osaan arvostaa tätä. Se on ihmeellistä. Kelpaan jollekulle omana itsenäni. Minun ei tarvitse ahtaa itseäni muottiin, johon en sovi. Eikä pitäisikään. Kiinalainen sananlasku sanoo: "Punainen ruusu ei ole itsekäs halutessaan olla punainen ruusu. Se olisi itsekäs, jos se haluaisi puutarhan kaikkien muidenkin kukkien olevan punaisia ja ruusuja." Toisin sanoen, jos olet mennikäinen, ole mennikäinen, äläkä yritä olla päivänsäde. Samoin jos olet päivänsäde, ole päivänsäde. Näin niiden, jotka haluavat olla juuri mennikäisen tai päivänsäteen kanssa, on helpompi löytää etsimäänsä.

Huokaus. Niin. Olen minä vähän idealistinen. Ja myös sitä saan vapaasti olla.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Parisuhteen päivänmatka


Eilen me päätimme tehdä matkan. Pikku-ajelun ei-mihinkään-erityisesti. Lyhyen harkinnan jälkeen päätimme yksinkertaisesti lähteä pohjoiseen. Ja niin me matkasimme. Nauroimme yhdessä hassuille teidennimille. Pysähdyimme matkan varrella ihastelemaan kulttuurinähtävyyttä. Löysimme kauniin pikkukaupungin, johon ehkä joskus teemme hääpäivämatkan, koska kannatamme kotimaan matkailua. Oli ihanaa viettää aikaa kaksin arjesta irrallaan.

Yhdessä päivässä ehtii parisuhteeseen vaikuttamaan paljon. Jopa ilman, että itse edes huomaakaan. Se voi olla hienovireistä yhteyden päivittämistä. Se voi olla myös askel kauemmaksi kuuluvuusalueelta. Tietoista tai tiedostamatonta, päivän aikana suhde ilmenee sellaisena kuin se kulloinkin on. Minä huomasin, että vierelläni on joku, jonka kanssa jonain päivänä saatan muodostaa yhden niistä pariskunnista, jotka näyttävät osaavan lukea toistensa ajatuksia.

Eilinen oli hyvä päivä suhteellemme; yhteisiä kokemuksia ja läheisyyttä. Tietenkään kaikki päivät eivät voi olla eilisen kaltaisia, vaan on oltava niitä toisenlaisiakin. Eilisten päivien ansiosta niistä vain selviää helpommin, vähemmillä vahingoilla. 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Lahjaa niin monenlaista

Joulu lähestyy uhkaavasti. Ne, jotka eivät ole vielä aloittaneet joululahjojen metsästysretkeä, saattavat alkaa pian panikoida. Ymmärrettävää. Lahjojen antamiseen liittyy monia hankaluuksia. Omat vaikeuteni lahjojen hankkimisessa liittyvät yleensä siihen, millainen lahjan pitää olla. Se ei saa olla mitään turhaa, liian kallista, liian halpaa, tarpeetonta, älytöntä, eikä ylitsevuotavan upeaa. Tai sitten minä teen tästä itselleni liian vaikeaa.

Joidenkin on vaikea ostaa oikeasti hyvää lahjaa. Toisaalta kutittavat yöpaidat ja glitter-päällystetyt enkelipatsaat opettavat sanomaan, että Tällaista minulla ei ollutkaan, kiitos erittäin paljon! Se on ekstralahjani mummilleni, joka ostaa tavallaan lahjoja itselleen. Hän ei ole koskaan oppinut, ettei maku ole periytyvää. Vaikka toisinaan saankin häneltä lahjaksi tarpeetonta ja vanhanaikaista tavaraa, voin nähdä mummini halun ilahduttaa ja antaa mieleisiä lahjoja. En voi olla arvostamatta tätä intentiota ja lämpöä lahjojen takana. Siksi kiitän aina lämpimästi. Itse kuitenkin pyrin antamaan ihmisille oikeasti mieluisia lahjoja.

Siinä olen kai tullut mummiini, että läheisille on annettava jouluna lahjoja, vaikka eivät mitään tarvitsisi. Ilahduttaminen on mukavaa ja sopivien lahjojen metsästys on jännittävää. Toisinaan myös erittäin turhauttavaa. Isäni on yksi hankalimmista tapauksista. Hän on ainakin viimeiset 20 vuotta toivonut saavansa joululahjaksi Joulurauhaa. Ei mitään muuta. Muistan lapsena ostaneeni hänelle lahjaksi Joulurauha-konvehteja, mutta niitäkään ei enää löydä. Mutta yksi hyvä ratkaisu löytyi internetistä: Joulurauha-tuote. Se on toisenlainen lahja, eettinen lahja. Sillä voin osoittaa kuunnelleeni isäni lahjatoivetta ja samalla tehdä hyvää. Kaikki voittavat. Kyseisessä puodissa on myynnissä myös kaikenlaista muuta jännää, joilla voi lahjoja kaikenlaisia päivänsankareita. Ja vaikka itseäänkin.

Äitini on kanssani samaa maata, mitä tulee lahjojen antamiseen ja saamiseen. Hän ymmärtää saavansa lahjoja joka tapauksessa, joten hän silloin tällöin antaa puheessaan livahtaa pieniä vinkkejä. Tästä on apua, koska on yksi lahja vähemmän metsästettävänä. On vain päätettävä, mikä kaikista niistä lukemattomista pikkuvinkeistä olisi paras idea. Jos äidin lahjan keksiminen on helppoa, on anoppini lahjominen on kaikkein helpointa: mieheni on äidilleen ostanut perinteisesti kalenterin jo yli vuosikymmenen ajan. Ja kukapa minä olen perinteitä rikkomaan... Yleensä hankimme siihen vielä joulukukan, jotta minultakin on jotain.

Muiden lahjat ovat ongelmallisimmat. Sisarustemme ja ystäviemme tarpeet ja halut maksavat aivan liikaa meidän budjetillemme. Pienellä budjetilla täytyy käyttää mielikuvitusta, jos oikeasti haluaa ilahduttaa. Pitää myös tuntea lahjan saajat. Esimerkiksi itsetehdyt keksit tai nekut kauniissa peltirasiassa voivat olla erinomainen lahja jollekulle (ja jollekin toiselle taas puhdasta ilkeilyä). Hyviä lahjoja on löytynyt, kun olen ennakkoluulottomasti astunut erilaisiin kauppoihin. Lelukaupasta saattaa löytää lahjoja myös nelikymppisille lapsettomille (kuten veljelleni viime vuonna).

Joskus voi olla kuitenkin syytä muistuttaa itseään, että joillekin oikeasti riittää pelkkä kortti - ja lämmin hymy.

torstai 5. joulukuuta 2013

Akka nalkuttamatta

Minuun on jostain iskostunut sellainen ajatus, että vuodessa tehdään kaksi suursiivousta: joulusiivous ja kevätsiivous. Viime vuosina tosin toinen suursiivouksista on alkanut kutistua tavalliseksi siivoukseksi. Me lähdemme miehen kanssa jouluksi toiseen kaupunkiin, joten mies ei ole halukas tekemään joulusiivousta kotonamme. Tämä siitä huolimatta, että meillä on yhteisymmärrys siitä, että kodinhoito kuuluu molempien tehtäviin.

Yksi äitini antamista parisuhdevinkeistä on, että nalkuttamisesta on vain haittaa. Olen huomannut saman. En itsekään pitäisi siitä. Sisimmässäni heräisi Homer Simpson, joka huutaisi, että You're not the boss of me! Miten kauan menisikään, että palaisin takaisin omaksi itsekseni ja rakastavaksi vaimoksi? En halua tietää. En myöskään voi odottaa miehenkään reagoivan paljoakaan eri tavalla, tosin hänen raivohahmonsa on hiljainen hidastelija, joka ei uhallaankaan tee mitä pyydetään. Sen tarkoitus on ilmeisesti saada vastapuolen hermot menemään ihan täysin.

Miten saadaan koti suursiivottua jouluksi nalkuttamatta? Meillä ei mitenkään. Siispä minä joustin ja teimme kompromissin. Suursiivous on tammikuussa, kun on mahdollisimman kovat pakkaset. Ajankohta on melko lähellä joulua ja Mies tykkää, kun saa pakastaa vuodevaatteemme parvekkeella. Näin minä saan pois alta toisen vaadituista suursiivouksista. Siivoamme kuitenkin jouluksi, mutta vain sellaisen lähtösiivouksen eli "kiva, kun ei kotiinpalattua heti tarvitse ruveta siivoamaan" -siivouksen. Onpahan myös enemmän energiaa auttaa vanhempiamme jouluvalmisteluista, ettei mennä epäkohteliaasti valmiiseen pöytään.

Nalkuttamatta oleminen on täysin mahdollista, mutta kuinka helppoa se on, riippuu myös miehestä. Luulen mieheni oppineen, että ennen nalkuttamista minulla on kaksi vaihetta: kohtelias pyytäminen ja käskyttäminen. Kun Veisitkö roskat? muuttuu muotoon Vie roskat, mies tietää, että minulla on kiireentuntua, joka helpottaa vasta, kun hommat on hoidettu. Tämän vaiheen jälkeen, stressitasostani riippuen, voi nalkutus alkaa. Hän voi siis osaltaan ennaltaehkäistä nalkuttamista. Ensisijaisesti se olen kuitenkin minä itse, joka nalkuttamista säätelee. Suustani tulee ulos juuri niitä asioita, joita itse sinne tuotan.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Aamun virkku, illan virkku

Yksi suhteemme haasteista liittyy erilaisiin vuorokausirytmeihin. Rakkaani on yökukkuja. En tiedä, mitä hän tekee yksin yön pimeässä hiljaisuudessa. Ehkä hän järjestelee työkalupakkiaan, sitoo perhoja tai mitä miehet tekevätkään omalla ajallaan. Olen joskus huvitellut kuvittelemalla rakkaani tummiin pukeutuneeksi supersankariksi, joka yön pimeydessä taistelee maailman pahuutta vastaan. Kaikki sankarit ovat yökukkujia. Heillä on myös profiili, joka on edukseen kirkasta kuutamoa vasten.

Minä puolestani olen jotain muuta. Minä olen aamuihminen. Voisin halutessani ihailla nousevaa aurinkoa. Voisin myös katsella missä järjestyksessä vastapäisen kerrostalon ikkunoihin syttyvät valot. Tavallisesti kuitenkin avaan radion ja keitän itselleni kupin teetä, jonka juon lukiessani aamulehteä.

Erilaiset vuorokausirytmit syövät yhteistä aikaamme. Viikonloppuisin, kun olemme molemmat vapaalla, minä ponkaisen pirteänä kohti uutta päivää. Mieheni puolestaan herää muutamaa tuntia myöhemmin. Tai oikeammin, hän nousee sängystä muutamaa tuntia myöhemmin. Varsinaiseen heräämiseen kuluu parin kahvikupin juomiseen kulunut aika. Vastaavasti illan tullessa minä väsähdän ja mies piristyy. Olen seikkaillut unten mailla jo useamman tunnin, kun mieheni varoen kömpii sänkyyn viereeni. Emme ole kovinkaan isoa osaa päivästä yhtä aikaa hereillä. Yhteiset aktiviteetitkin pitää suunnitelma molempien rytmit huomioiden.

Tästä seuraa haasteita, mutta erilaiset vuorokausirytmit voidaan nähdä myös luksuksena. Nuo tunnit, jotka olemme yksin hereillä, on meidän omaa aikaamme. Aamun tunnit ovat minua varten, ja voin käyttää ne miten tahdon. Voin lukea häiritsemättä, voin tanssia kuin kukaan ei näkisi tai mitä tahansa. Illan hetken kuuluvat miehelleni. Ehkä iltaisin hän tanssii kuin kukaan ei näkisi. En tiedä, olen nukkumassa.