Katselin tänä aamuna ikkunasta ja totesin, että syksy on alkanut siirtyä siihen synkempään vaiheeseensa. Hiljalleen värikkyys on kadonnut. Siellä täällä maassa on kirjavia lehtikasoja. Puut kuitenkin alkavat olla jo lehdettömiä. Pimeyden aika lähestyy.
Katselin hetken kuinka puiden oksilla kimalteli vesipisaroita sateisen yön jäljiltä ja katsahdin sitten keittiön pöydälle. Edellisen päivän teekupposet lojuivat siinä odottamassa poiskorjaamista. Eräs ystäväni oli ollut kyläilemässä, enkä hänen lähtönsä jälkeen jaksanut siivota. Monet muutkin askareet on jäänyt tekemättä. Asiat jäävät siihen, missä niitä on viimeksi tarvittu.
Niinkuin lakana ja peitto, jotka lojuvat sohvalla. Hetken aikaa tuijotin sohvaa ja tulin ajatelleksi, että ystäväni oli sen nähnyt vastaavassa kunnossa. Aiheesta ei vain oltu keskusteltu sanallakaan. Huolestuin, voisiko tästä saada väärän käsityksen? Sehän on ilmiselvä merkki siitä, että joku on nukkunut sohvalla.
Niinkuin olikin. Mies on nukkunut muutaman yön sohvalla, koska poika on lauleskellut öisin protestilauluja. Jotta edes toinen meistä saa unta, on ollut pakko nukkua eri huoneissa. Miehellä on työnsä vuoksi akuutimpi unentarve, joten minä olen hoitanut pojan yöheräilyt. Mies on ottanut pojan hoiviinsa herättyään, ja minä olen saanut nukkua miehen töihin lähtöön saakka.
Toisin sanoen sohvalla nukkumiseen on selitys, johon ei liity riitely tai parisuhteen ongelmat. Minä todennäköisesti ajattelisin ensimmäisenä ikävämpää vaihtoehtoa, jos vastaavan asian näkisin, mutta entä ystäväni? Olin hetken huolissani, mutta rauhoituin nopeasti. Hän on äiti itsekin ja olisi kyllä kysynyt, jos asia olisi häntä vaivannut. Luotan siihen, että asia on näin.
Tänään siivoan kiltisti. Tulee muita vieraita, enkä halua ottaa tietoista väärinkäsityksen riskiä. Saatanpa vähän leipoakin; tunnen kuinka toimeliaisuuden puuska on tulossa.
