On taas ollut harmaa mieli liian monta päivää. Ajattelin yrittää korjata suuntaa jakamalla täällä blogissani pienen tositarinan menneisyydestä. Se on hymyilyttävä muisto, jollaista en koe enää koskaan.
Isälläni on tapana aina silloin tällöin tehdä perhekimppalotto, yksi rivi kahdeksan ristin systeemillä. Sitten hän hymyillen jakaa "miljoonalaput" meille lapsilleen ja vaimolleen, lastensa äidille. Jos olemme samassa paikassa, huvittelemme kertomalla kuinka tulemme käyttämään tulevat voittomme. Nämä ovat hauskoja keskusteluja, joissa mielikuvitus toisinaan pääsee vähän villiintymään. Oikeasti uskon ja toivon, että käyttäisimme miljoonat viisaammin kuin esimerkiksi kokoelmaan kauhakuormaajia, joita kukaan ei saa lainata.
Erään kerran minä ihan leikilläni otin dramaattisen oraakkelin roolin ja ilmoitin varmankuuloisesti, että voittaisimme sinä iltana lotossa 13 euroa. Isäni pyysi tarkentamaan, että yhteensä vai per naama. Menin epävarmaksi ja hetken epäröityäni päädyin sanomaan, että per naama. Koska olisihan se aavistuksen verran mukavampaa. Äitini tuhahti ennustukselleni ja sanoi, että saan hänenkin osuutensa, jos arvaukseni osuu oikeaan.
Lotto arvottiin ja riviimme sattui neljä oikeaa numeroa. Minun oli mentävä nettiin tarkistamaan paljonko voitimme, ja lopulta se selvisi: kukin meistä saisi osinkolapullaan 13,92 euroa. Se ilahdutti minua niin kovin, etten kyennyt hillitsemään itseäni ja näytin äidilleni pitkää nenää. Ja nauroin, mutta en ilkeästi. Olin typertyneen hämmästynyt. En ollut koskaan osannut arvata etukäteen mitään tällä tavalla. Enkä kyllä koskaan sen jälkeenkään.
Äitini piti lupauksensa ja antoi osuutensa minulle. Hän vannoi kuponkinsa annettuaan, ettei koskaan enää päästä suustaan moisia lupauksia, vaikka kuinka epätodennäköisiltä vaikuttaisi niiden toteutuminen.
Ja tämä oli tarina siitä ainoasta kerrasta, kun perhekimppalotossamme on ollut voitto.
