Tiedättehän "ne"? Siis sen epämääräisen ihmisjoukon, joka puhuu kaduilla sinun, minun tai kenen tahansa asioista. Ja ne tuntuvat tietävän kaiken paremmin kuin asianomaiset itse. Ne ovat melkoinen joukkio intohimoisia juoruilijoita, joita totuus ei oikeasti mainittavasti kiinnosta. Se on juorulla mässäily niin nautinnollista, että siihen on jääty koukkuun. Tai sitten ne ovat niitä päivittelijöitä ja mielensäpahoittajia, jotka olettavat asioita. Näkevät asiat aina siten, että moitittavaa löytyy. Nämä paremmintietäjät ovat huumaantuneet paheksunnasta. Se saa tuntemaan itsensä toista paremmaksi.
Missään et ole turvassa näiltä. Yksi paheksuja tuli kerran vastaan kadulla ja tuhahti tarkoituksellisen kuuluvasti, että "taas yksi lapsi ilman aurinkolaseja". Jos olisin ollut vähänkään huonommalla tuulella, olisin napannut pojan aurinkolasit hoitolaukusta ja mennyt kysymään mokomalta, että miten hän ajatteli ne saada pysymään pojan päässä, kun poika ne välittömästi repii silmiltään. Olin jo kyllästymiseen asti nostellut niitä ja siirtynyt suojaamaan pojan silmiä auringolta pelkästään hatun ja rattaiden kuomun avulla. Mutta tyydyin jatkamaan matkaa teeskennellen etten kuullut.
Mutta häiritsevän paljon tällaisilla ihmisillä on valtaa. Ne saattavat tuhahtelullaan pilata päivän. Tai maineen. Koska ne olettavat asioita ja kertovat ne totena eteenpäin. Välillä on pakko suorastaan ottaa huomioon nämä mokomat omassa toiminnassaan, ettei ainakaan ruoki ikäviä juorumyllyjä.
Ollessani raskaana en jaksanut ryhtyä erikseen jumppaamaan, joten päätin käyttää jokaisen hyötyliikunnan mahdollisuuden hyväkseni. Tosin "niiden" pelossa piti vähän tinkiä. Mies oli sitä mieltä, että näyttää ihan hirveältä, että raskaana oleva nainen kantaa ruokakasseja ja mies vaan tallustaa vierellä. Ihmiset näkisivät tilanteen väärin; heille ei todennäköisesti tulisi mieleenkään, että nainen harrastaa siinä hyötyliikuntaa omasta tahdostaan. Eihän ulkopuolisella ole muuta mahdollisuutta kuin olettaa jotain, joten mies kantoi kassit, ja minä yritin keksiä muita tapoja ylläpitää kuntoani hyötyliikunnan avulla.
Kaikken ärsyttävintä juoruajissa, päivittelijöissä ja muissa mielenpahoittajissa on se, että heikkoina hetkinä siihen joukkioon kuuluu itsekin. Vaikka tietää, että se on typerää ja jopa haitallista, niin silti välillä aivot tuottavat oletuksia ja paheksuvat. Tai sitä osallistuu juoruiluun turhankin innokkaasti. Noina hetkinä täytyy muistuttaa itseään siitä, että on inhimillinen. Ihminen, jolla on heikkouksia. Ei ole pahasta yrittää olla hyvä ihminen, mutta on hyvä myös pystyä olemaan armollinen itselle. Ja muille, koska hekin ovat myös ihmisiä heikkouksineen. Ainakin minun on helpompi jättää "ne" omaan arvoonsa, kun ajattelen heidän toimintansa heikkoutena. He eivät ole minua parempia, eikä heidän sanansa paina minun sanaani enemmän. Varsinkaan, jos kyse on minun asioistani. Ja sitä paitsi ne ihmiset, joiden mielipiteellä on oikeasti väliä, osaavat ottaa asian esiin ja kysyä.
