Joskus ihan pienet asiat tuovat mieleen asioita kaukaisesta menneisyydestä. Asioita, joita ei ollut ajatellut enää vuosikymmeniin. Tuoksut kuulema saavat helposti aikaan sen, että yhtäkkiä lapsuuden muistot tulvahtavat mieleen. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muutkin pienet ohitse leijailevat asiat voivat saada saman aikaiseksi.
Syksy on hienoa aikaa. Sitä arvostaa erilailla eri elämänvaiheissa. Nyt aikuisena nautin kävellessäni ja katsellessani värikästä luontoa. Pimenevät illat, joihin saa luotua tunnelmaa kynttilöin. Teekupillisen lämmittävä vaikutus. Kaikki tuo syksyssä miellyttää aikuista minua.
Kun oli lapsi, en paljoakaan pitänyt syksystä. Satoi eli oli märkää, ja se haittasi leikkimistä. Pimeä tuli aikaisemmin, enkä ymmärtänyt kynttilöiden päälle. Kouluunkin piti mennä. Mutta olen aina pitänyt syksyn värikkyydestä. Lehtikasoissa hyppinen ja lehtien heittely oli hauskaa. Vasta nyt aikuisena ymmärrän, miksi vanhempani eivät tykänneet meidän leikkivän niillä, vaikka kyllähän ne edelleen hieman kutsuvasti kuiskailevat.
Kellastuneet lehdet, jotka irtoavat oksasta ja hitaasti leijailevat kohti maata, ovat aina olleet mieluista katseltavaa. Se on kuin pieni kullanhohtoinen tanssija, joka pyörähtelee leikkisästi matkallaan maahan maatumaan.
Eilen katsellessani tuota kullertavien lehtien ilmaleikittelyä, mieleeni palautui muistikuva lapsuudestani. Naapuruston lasten kanssa leikimme ison haavan juurella. Yksi kerrallaan, kukin vuorollamme, yritimme saada kiinni putoavan lehden ennen kuin se osuisi maahan. Aluksi rynnimme putoavan lehden kimppuun kaikki, mutta jatkuvat yhteentörmäykset ja nujakoinnit sattuivat ja hankaloittivat lehden nappaamista. Se on yllättävän haastavaa ilman kilpailevaa nappaajaakin.
Muistan meidän leikkineen tuota vain yhtenä syksynä. Ei sillä, että se olisi ollut huono leikki. Meillä oli hauskaa. Leikki vain unohtui ja sen tilalle tulivat toiset leikit. Enkä minä ajatellut asiaa lainkaan ennen eilistä, jolloin näin keltaisen haavan lehden leijailevan hitaasti pyörien kohti maata. Niin läheltä, että melkein olisin voinut napata sen kiinni. Aivan kuten silloin lapsena.
