Kunhan vain muistan suojata polveni kylmältä, pidän syksystä paljonkin. Nautin syksyn väreistä ja nautin syksyn tuoksusta. Hämmästyttävää, että syyssateiden jäljiltä märkien lehtien tuoksu on niin miellyttävän tunnelmallinen. Sitä ei tulisi ajatelleeksi. Syksyn pimeneviä iltoja olen odottanut keväästä saakka; kesän öinen valkeus ei enää haittaa nukkumista.
Hiljainen aamu saa ajatukset liikkeelle. Tuleva mietityttää. Mikä on pienen perheemme kannalta parasta? Tällä hetkellä olen kotona pojan kanssa, koska se on pojan kannalta paras ratkaisu juuri nyt. En kadu päätöstäni jäädä kotiäidiksi, mutta en voi olla ajattelematta, että tekisin mielelläni pikkuisen töitäkin. Voisin ihan hyvin tehdä pari tuntia päivittäin töitä kotoa käsin, ja hieman parantaa taloudellista tilannettamme. Mutta nykyisessä työllisyystilanteessa se ei näytä olevan mahdollista. Olen etsinyt ja kuullostellut, mutta tuloksetta.
Toistaiseksi pärjäämme näinkin. Ammattitaitoani onneksi voin ylläpitää muun muassa tekemällä silloin tällöin muutamia tunteja vapaaehtoistyötä (paikassa, jossa ketään ei ko. töihin palkattaisi muutenkaan, joten en vie kenenkään työpaikkaa). En tunne oloani toivottomaksi, eikä siihen ole syytäkään. Silti kaipaisin jonkinlaista varmuutta tulevaisuudelta, että tietäisi ja osaisi valmistautua. Mutta ennustaa en osaa, enkä luota muidenkaan ennustajanlahjoihin.
Juuri nyt taidan kuitenkin vain huokaista. Tänään olen kotiäiti, olen sitä huomennakin ja monina päivinä huomisen jälkeenkin. Mitä olen sen jälkeen, tai milloin olen jotain muuta, en voi vielä tietää. Silti sitä aina välillä mietin.
