Vanhempani kävivät viikonloppuna vierailulla. He toivat samalla kassillisen lankoja, jotka mummini oli lähettänyt minulle. Mummi oli sanonut, ettei enää aio neuloa, joten langat pitää antaa Tuijalle. Mummini on vuosikaudet neulonut puikot viuhuen villaisia lapasia, sormikkaita ja huiveja. Mutta erityisesti villasukkia. Nyt ei enää jaksa. Ikä painaa ja neulominen rasittaa niveliä entisestään.
Ymmärrän mummia. Ihan aluksi hän on neulonut kolmelle lapselleen ja heidän puolisoilleen aina joululahjaksi muutaman sukkaparin jokaiselle. Sitten hän alkoi neuloa myös lapsenlapsilleen, joita ajan saatossa kertyi yhdeksän. Myöhemmin lastenlasten puolisotkin saivat sukkansa. Nyt on jo lapsenlapsenlapsiakin. Neulottavien sukkien määrä on vain lisääntynyt kaiken aikaa. Joten ymmärrän, ettei enää jaksa.
Ja nyt hän on lähettänyt viimeiset lankansa minulle. Muitakin manttelinperijöitä olisi, mutta taidan olla ainoa, jonka mummi tietää harrastavan käsitöitä. Joten on luonnollista lähettää langat sille, jolla niille on käyttöä.
Teenkin mielelläni käsitöitä, joskin siitä on jo tovi kun viimeksi neuloin. Raskaana ollessani neuloin pojalleni liivin nimijuhlaa varten. Talvella virkkasin ystävän tyttärelle pienen kesätakin. Sen jälkeen olen lähinnä ajatellut, että olisi kiva tehdä sitä ja tätä, mutta ajatukseksi on jäänyt. Juuri nyt ei oikein ole energiaa, kun aika menee kävelemään opettelevan pojan kanssa. Mutta kunhan poika oppii leikkimään ilman äitiään vähän pidempiä aikoja, niin uskoisin sopivina hetkinä puikkoja kilkattavani. Aluksi varmaan pitää opetella asioita uudestaan. Kuten vaikkapa se villasukkien teko.
Villasukkia olen elämäni aikana neulonut vain puolitoista paria. Koulussa sen yhden pakollisen parin. Se oli surullisen epäonnistunut yritys tehdä neulekoneella sukat. Kantapäät eivät pysyneet sukissa kiinni, ja sukkia hädintuskin sai jalkaansa, kun olivat liian tiukkaa neuletta. Tämä hävettävän huono suoritus sai minut muutamaa vuotta myöhemmin yrittämään uudelleen. Silloin sain tehtyä yhden oikein oivallisen villasukan, mutta minua ei jostain syystä huvittanut tehdä sille paria. Ja olen hukannut jo vuosikausia sitten sen yhdenkin.
Oikeastaan suurin syy siihen, etten ole tehnyt villasukkia, on mummini. Miksi tekisin jotain, mille on jo mestaritekijänsä? Se olisi tuntunut toisen varpaille tallaamiselta, enkä olisi taatusti osannut tehdä paremmin, tai edes yhtä hyvin, jotain mistä mummilla on useiden vuosikymmenten kokemus. Mutta nyt aika on muuttanut tilannetta. Mestari on laskenut puikkonsa, eikä niitä enää nosta.
Onneksi meillä on mummin tekemiä villasukkia parikymmentä paria. Olen iloinen, että niitä on paljon (niitä ei voi olla liikaa). Tällä sukkamäärällä pärjännee siihen asti, että opin tekemään sellaisia itse. Mutta toistaiseksi villasukkatehdas on hiljainen.
