Viime aikoina yleinen ilmapiiri on ollut melko kireä. Ymmärrettävästi. On kuitenkin vaikeaa kirjoittaa kepeästi arkipäiväisistä asioista, kun samaan aikaan kaikki uutisvirrat puskaradiota myöten kailottavat kriiseistä, eikä erityisen rakentavaan tai miellyttävään sävyyn. Blogissani yritän pitää huomion huomion mukavammissa ja arkipäiväisemmissä asioissa, vaikka sitten vähän väkinäisestikin. Uskon, että on tarpeellista muistaa myös tavallinen elämänsä arjen hetkineen, eikä elää pelkkää kriisiä, niin akuutti kuin se onkin. Joten kirjoitan, vaikka vähän huonompaa tekstiä, jos en muuta saa aikaiseksi. Pääasia on, että kirjoitan. Kriiseille en voi oikeastaan yhtään mitään.
Toisinaan karkaan arkea pakoon vajoamalla ajatuksiini. Siellä tapahtuu monenlaista, mutta aika ajoin yritän olla hyödyllinen ja suunnitella asioita valmiiksi. Esimerkiksi joululahjojen miettimisen voi aloittaa vaikka jo alkuvuodesta. Miettimisen, mutta ei ostamisen. Minusta on kiva antaa lahjoja, joten en malttaisi pantata melkein vuotta antaakseni hyvän lahjan läheiselleni. Pari kuukautta ei ole mikään ongelma.
Kannatan myös harkittujen lahjojen antamista. En usko hetkeäkään, että joulukuussa voisi ihmistungoksessa velloen pystyä miettimään ja etsimään helposti hyviä lahjoja. Paniikkilahjoja silloin ostellaan, jo pelkästään sen takia, että saisi asian hoidettua. Tästä syytä itse pyrin pitämään silmäni auki hyviä lahjaideoita varten jo hyvissä ajoin. Eikä kerralla mene rahaa lahjoihin niin paljon, että pitäisi miettiä muuta kulutustaan jouluna.
Minä todellakin odotan jo joulua, valon juhlaa keskellä pimeyttä. Onneksi sitä odotellessa saa nauttia muun muassa syksystä, pojan ensimmäisen syntymäpäivän suunnittelusta, isänpäivästä, kynttilöistä, teehetkistä viilenevissä iloissa. Monista asioista saa nauttia matkalla jouluun, eikä tarvitse olla kärsimätön odottaessaan.
Ja hetken aikaa, minä en ajatellut kriisejä lainkaan.
