Syyshämärä suorastaan kutsuu sytyttämään kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Lempeä valonhohde voi saada aikaan erityisen läheisyydentunteen, jossa olemassa on vain se, minkä kynttilänvalo valaisee. Pimeyteen jäävät ovat ulkopuolella, vain toisen läheisyys juuri siinä hetkessä on kaikki. Koko maailma on siinä syleilyssä. Ei huolta, ei murhetta. Vain rakkautta.
Mutta kynttilät eivät pala ikuisesti, kuten ei romantiikkakaan. On aikoja, jolloin arki kiireineen valtaa kaiken ajan ja ajatukset. Luulenpa, että iso osa elämästä on jotain muuta kuin romantiikkaa. Pitää tienata elantoaan, siivota, maksaa laskuja ja murehtia raha-asioita, pestä itsensä ja vaatteitaan. Tätä kuviota toistaa uudestaan ja uudestaan. Aina välillä kuvioon sekoittaa jotain muutakin, kuten lepoa, matkoja ja pieniä elämyksiä. Jos romantiikasta tykkää, sitä kaipaa aika ajoin.
Kysyin mieheltä, että pitääkö hän romantiikasta. Hetken mietittyään hän totesi pitävänsä, mutta ei ole varma tarkoittaako hän sillä samaa kuin minä. Keskustelumme jäi kesken sillä kertaa, mutta hyvä kysymys jäi ilmaan. Mitä romantiikka tarkoittaa minulle?
Minulle se ei ole kynttiläillallinen loisteliaassa ravintolassa viulistin soitellessa taka-alalla Beethovenin romanttisimpia viulusävellyksiä. Moisessa tilanteessa olisin kiusaantunut ja surullinen siitä, ettei hetkeen ylettömästi haaskannut puolisoni tunne minua lainkaan. Rakkauselokuvien ja -kirjojen romanttiset hetket ovat romanttisia hetkiä hahmoilleen. Ne liikuttavat minuakin, koska eläydyn (kuvitteelliseen) tilanteeseen, jossa yhdistyvät toisen yksilöllisyyden huomiointi, rakkaudentunnustus ja vaivannäkö erityisen muiston luomiseksi. Nämä kolme asiaa yhdessä antavat vaikuttavuutta romanttiselle teolle. Se ei saa olla kliseinen, kun kyseessä on erityinen henkilö. Sen kuuluu tuntua siltä, että se on tehty juuri tälle ihmiselle, eikä kenellekään muulle.
Tämä pätee mielestäni niin fiktiossa kuin todellisessa maailmassa. Romanttisen hetken kuuluu aiheuttaa hellän ja lempeän puristuksen tunne rinnassa. Se, mikä saisi ulkopuolella katselevat ihmiset kallistamaan päätään, viemään oman ja vierellä seisovan käden rinnalleen ja huokamaan, Aaww...
Eikä sen tarvitse olla suuri etukäteen suunniteltu ja käsikirjoitettu spektaakkeli. Itseasiassa minä pidän enemmän toisenlaisesta romantiikasta. Se voi olla tien varresta poimittu hento kukkanen, jonka ojentaa hymyn kanssa rakkaalleen: tässä, tiedän, että se on lempikukkasi. Rakastava suudelma kiitokseksi aamukahvista voi sinetöidä romanttisen aamuhetken. Monissa arjen ja juhlan hetkissä on romantiikan siemen. Erityisen romanttiset hetket ovat mielestäni ne, joissa toisen toiminta osoittaa kiistattomasti rakkautta. Ja niitä hetkiä vaalin eniten muistoissanikin.
