Kun on pitkään ollut kotosalla, niin hiljalleen huomaa asioita, joita haluaisi muuttaa. Vointini kohentuessa olen siivonnut kirjahyllyn, vaatekaapit ja eteisen kaapit. Sittemmin keittiön kaapitkin ovat alkaneet kutsua raivaajaa paikalle, samoin kaikki muutkin tavaraa pursuavat paikat. Mutta vaikka tunnen tunnen sen palon laittaa pois turhaa tavaraa, niin juuri mitään ei meiltä tunnu katoavan.
Monilla meille turhilla esineillä on lumovoimaa, joka estää meitä näkemästä sen, että me emme koskaan käytä niitä. Kirjahyllyssä on edelleen useita kirjoja, joita kukaan ei ole lukenut, vaikka ne ovat odottaneet kiltisti vuosikaudet. Meillä on käyttämättättä jääviä tavaroita, kuten astioita, joita olemme saaneet lahjaksi, emmekä siksi heitä niitä pois. Puhumattakaan miljoonakaapin tavaroista, jotka itsepäisesti väittävät, että jonain päivänä niitä tarvitaan. Miehen ne ovat saaneet täysin aivopestyä uskomaan nämä väitteet. Itse toisinaan näen harhan läpi, mutta lannistun sitten näennäisen tunnearvon edessä. Ja olen haluton riitelemään asiasta miehen kanssa. Hänellä on yhtäläinen oikeus säilyttää roinaa kuin minullakin.
Silti me molemmat haaveilemme sellaista roinattomasta kodista. Se olisi helpompi pitää järjestyksessä ja puhtaana. Tavarat eivät katoaisi, ainakaan pahasti. Ja muuttaminen olisi helpompaa. Se ei tosin ole ajankohtaista, vielä.
On minunkin korviini kiirinyt sana toimivasta tavaroiden karsimismenetelmästä, Konmarista. Joskaan en ole tutustunut aiheeseen lainkaan, joten en itse voi sanoa mitään sen toimivuudesta. Ymmärtääkseni siinä autetaan pääsemään yli luopumisen tuskasta ja saadaan siten jätettyä kotiin vain se, mitä siellä halutaan olevan. Kuulostaa minun mielestäni hyvältä. Tästä projekti työn alle siis?
Siinä on kuitenkin pari ongelmaa. Ensinnäkin minulla ja miehellä on hieman eriävät näkemykset siitä, mitä haluamme säästää. Tämä on se oleellisempi ongelma, joka on vain käytävä läpi. Toinen, toivottavasti vähäisempi, ongelma ovat meille lahjoja antaneet ihmiset. Minä en halua loukata ketään sillä, että luovun jostain. Siispä:
Hyvät ystävät ja sukulaiset
Haluan sanoa teille, että olen tuntenut iloa ja kiitollisuutta halustanne muistaa minua merkkipäivinäni. On ihanaa, kun välitätte ja haluatte ilahduttaa. Aika on kullannut paljon hienoja muistoja, mutta minun on aika luopua osasta saamistani lahjoista. Mutta älkää murehtiko, minä lahjoitan tarpeettomaksi käyneen, mutta hyvän ja käyttökelpoisen tavaran eteenpäin. Eikö olekin hienoa miten antamanne lahja tuottaa taas iloa, tällä kertaa jollekulle toiselle? Kiitos siis lahjasta vielä kerran, ja kiitos mahdollisuudesta antaa hyväntekeväisyyteen.
Jospa nyt uskaltaisin ankarammalla kädellä alkaa tehdä kodistani sellaisen, josta miehen kanssa unelmoimme.
