Talven pakkaset ovat viimeinkin tulleet. Olen ehkä outo, mutta minä nautin tällaisista pakkaspäivistä. Enkä vain siksi, että teekupponen tuntuu erityisen mukavalta käsissä silloin. Minä voisin lähteä ulos samoilemaan ja tuntemaan kipristyksiä nenässäni. Katselisin huurteisia puita ja välillä puhaltaisin kunnolla, jotta näkisin kuinka hengitys voikaan höyrytä. Sitten sopivan tilaisuuden tullen hymähtäisin katsellessani heijastustani, jossa näkyisi huurteen tehneen minusta valkeatukkaisen. Tällaisen retken jälkeen se teekupponen vasta mukavalta tuntuukin.
Kotielämällä on kuitenkin tietyt vaatimukset, enkä voi viedä ulos pakkasiin tottumatonta poikaani. Joten kovat pakkaset pitää hyödyntää muuten. Eilen sulatin pakastimen. Tänään peitteet ja tyynyt ovat nauttimassa pakkasilmasta. Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt tarpeettoman paljon aikaa. Tekee hyvää antaa pölypunkeille ja muille peittopesiäisille vähän pakkasilmaa. Siis tekee hyvää meille ihmisille.
Talvea on vielä paljon jäljellä, joten edessä lienee leudompia pakkaspäiviä, jotka sopivat paremmin pojan ulkoiluttamiseen. Lumi narskumassa kenkien alla. Lumiukot ja kaikki muut talviset ilot. Ne kaikki ovat vielä edessä.
