Minä myönnän, etten tiedä viineistä sen enempää kuin autoistakaan. Osaan katsoa väriä ja sanoa pidänkö siitä. Olen kuullut merkkejä, mutta minulla ei ole henkilökohtaista näkemystä niistä. Toisaalta en välitäkään, koska en tunne intohimoa aihetta kohtaan. Oli siis kyse autoista tai viineistä.
Kävin ystävieni kanssa viinilasillisella eräässä tyylikkäässä viinibaarissa. Se oli ollut puheissa vuosikausia. Kun aikoinaan kuulimme, että moinen paikka ollaan perustamassa, loimme vahvasti romantisoidun mielikuvan yliopisto-opiskelijoista viinilasillisen äärellä keskustelemassa syvällisesti Sartresta, Hallidaysta tai muuten suuria viisauksia. Tietenkin meidän piti päästä olemaan nuo opiskelijat.
Sittemmin viinibaari avattiin, mutta meitä ei siellä näkynyt. Sopivaa hetkeä ei vain löytynyt. Mitä pidemmälle opintomme edistyivät, sitä hankalampaa oli löytää kalenterista kaikille sopivaa ajankohtaa. Jossain vaiheessa lakkasimme yrittämästä löytää sopivaa iltaa viinilasillisille tässä paikassa. Kahvilat olivat meille paljon kätevämpiä, erityisesti sen jälkeen, kun tulin raskaaksi.
Viime viikolla aika lopulta koitti. Asiallinen tarjoilija otti meidät vastaan, toi viinilistat luettavaksemme ja antoi meidän tutkailla niitä rauhassa. Mikä meidän tapauksessamme oli aika turhaa. Jos ei tunne viinejä, ei niiden nimien lueskeleminen auta asiaa. Yhtä hyvin olisin voinut sulkea silmäni ja valita umpimähkään sormella osoittaen jonkin viinin. Tietämättömyyteni tuntui hieman kiusalliselta, mutta luotin siihen, että kunhan tarjoilija palaa, hänella on tarvittavaa tietoutta auttaa viinin valitsemisessa. Ja olikin. Kerroin millaisista juomista yleensä pidän, ja hän näytti heti tietävän juuri sopivan viinin listalta. Samoin ystävilleni löytyi mieluisat juotavat.
Ensimmäistä kertaa eläessäni sain oikeasti hyvää viiniä. Se tuoksui miellyttävältä; tuoksuttelin sitä useamman minuutin ennen kuin maltoin maistaa. Ja sitä oli mukavaa siemailla. En tuntenut mitään tarvetta kulauttaa lasillista kurkusta alas. Rentouduin ja nautin hetkestä.
Emmehän me olleet nuoria yliopisto-opiskelijoita, jotka viimeisillä penneillään ovat ostaneet halvinta mahdollista viiniä voidakseen hetken keskustella filosofisia toivoen vaikuttavansa boheemeilta. Eikä se haittaa. Todellisuus on paljon romantisoitua mielikuvaa miellyttävämpi. Ystävykset viinilasillisella keskustelemassa elämästä, arjesta ja haaveista. Mutta kyllähän filosofisiin sfääreihinkin eksyttiin. Välillä keskustelimme otsat kurtussa, välillä äänekäs nauru raikui pöydästämme. Voi olla, että joskus teemme tämän uudestaan. Toivottavasti.
Yksi lasillinen viiniä voi tehdä ihmeitä. Varsinkin jos sen juo ystävien kanssa. Nuo kaksi tuntia, jotka sain olla pelkästään Tuija, tekivät minulle hyvää. Palasin hymyssä suin kotiin rakkaitteni luokse nauttimaan vaimona ja äitinä olemisesta.
