Toisinaan arki koettelee. Odotin kovasti pakkasen lauhtumista, jotta pääsisimme pojan kanssa ulkoilemaan. Nyt pakkanen on lauhtunut, mutta me olemme edelleen kotosalla. Sairastamassa. Eilen aamulla tuntui siltä, että meillä on kotosalla itkuinen pieni gorilla. Toinen rohisi niin kovin. Poika on jo parempaan päin, mutta sairas edelleen. Oma vointini on vielä etsimässä tämänkertaista kurjuuden pohjaa.
Sellaista se on. Voisin voivotella ja valittaa. Myönnän, että vähän tekisi mielikin päästellä muutamia alatyylisiä ilmauksia, mutta se olisi turhaa energian tuhlausta. Flunssa jo itsessään osaa tehdä olon kurjaksi, eikä minulla ole pienintäkään halua pahentaa oloani itse yhtään enempää. Joten yritän löytää edes pieniä ilon hippusia, joista nauttia.
Se ei ole helppoa, voin sanoa. Kipeä poika on väsynyt ja kiukuttelee helposti. Koska olen itsekin kipeä, kärsivällisyytäni koetellaan nyt todenteolla. Ja kun pieni koettelee jatkuvasti kiellon tehokkuutta, sisällä kuohuu melkoisesti. Ja niin olo kurjenee ennestään.
Juuri nyt poika nukkuu. Minä saan nauttia rauhassa niin monta kupillista teetä kuin haluan - ja ehdin. Se on tämänhetkinen iloni.
