Tänä vuonna nautin joulusta. Vaikka se ei tietenkään ollut taianomainen, joulu oli sellainen kuin halusinkin: rento ja levollinen. Ei tarvinnut miettiä tekemättä jääneitä asioita, eikä järjestellä mitään (perussiisteyden ylläpidon lisäksi siis). Vain satunnaisesti piti rientää iloisesti juoksentelevan pojan perässä. Yleensä pojan mummo hoiti sen perässä kipittelyn, ja minä sain levätä. Tuntui joululta, ja lahjatkin tukivat levollisuutta. Niitä ei tullut ylenpalttisesti, eikä yhdestäkään paketista ei paljastunut mitään vaivalloista. Ei tarvinnut miettiä, mitähän antaja on ajatellut.
Nyt olemme olleet kotona jo muutaman päivän ja valmistaudumme vuoden vaihtumiseen. Kulunut vuosi on ollut meille pääasiassa hyvä. Muutaman suru-uutisen olemme joutuneet kuulemaan, viimeisimmän nyt jouluna (kummisetäni nukkui pois). Ja seuraavan suruviestin saamme luultavasti piakkoin. Eräs läheinen on jo jonkin aikaa ollut loppusuoralla kohti päiviensä päätä.
Onneksi vuoden aikana on ollut paljon iloisempiakin asioita. Jo tavallinen arki Miehen ja pienen poikamme kanssa on ollut pääasiassa antoisaa. Ainakin näin ajan tekemän kultauksen valossa katsellessa se näyttää siltä. On ollut riitojakin, tietenkin, mutta mitäpä niitä muistelemaan. Olemme päässeet käymään uusissa paikoissa ja tavanneet ihmisiä, vanhoja ystäviä ja uusia tuttuja. Olen tehnyt asioita, joita en olisi koskaan kuvitellut tekeväni.
Ja nyt vuosi on vaihtumassa.
Joskus uuden vuoden lupaukseni kuului "en tee uuden vuoden lupausta". Joskus ajan saatossa se muuttui muotoon "En tee katteettomia lupauksia". Tämän lupauksen teen tänäkin vuonna. Sen lisäksi harkitsen jotain sopivaa haastetta itselleni. Jotain millä kehitän itseäni kohti sitä minää, joka haluan olla. Sitä ehdin miettiä vielä hetken.
Tuokoon vuosi 2016 mukanaan monia ilon ja onnen hetkiä, meille kaikille.
