Hieman yllättäen pääsin tänään viettämään hiljaista iltaa. Poika nukkuu jo sängyssään, ja mies lähti kavereidensa kanssa elokuviin. Minulla on siis hetki aikaa olla vain. Nauttia kupillinen teetä ja hengittää. Ja niin aion hetken päästä tehdäkin.
Jouluvalmistelut ovat loppusuoralla. Kortit on lähetetty. Lahjat on paketoitu - osa on jo annettu, osa odottaa kassissa kuljetusta kuusen alle. Enää tarvitsee oikeastaan vain pakata ja mennä auttamaan joulutaloon valmisteluissa. Pientä siivousta ja leipomista luulisin pääseväni vielä tekemään. Sitten voikin aloittaa joulunvieton perinteisin menoin. Meillä se on aina tarkoittanut yhdessäoloa, saunomista ja syömistä. Toki myös kynttilöitä, joulukuusta ja kierrosta hautausmailla.
Aavistelen, että tänä vuonna joulu tuntuu jouluisemmalta kuin vuosiin. Verkkaisesta joulunmielen herättelystä on ollut apua. En kuitenkaan usko, että sellaista lapsuuden taianomaista joulua koen enää koskaan. Mutta se hetki, kun kaikki on tehty muu on tehty ja saa viimein sytyttää kynttilän pimeyteen. Minä nautin siitä, että hiljaa katselen sitä pientä eläväistä valoa... Se on minulle joulun erityisimpiä hetkiä. Se herättää rauhan ja lämpimän hiljaisuuden tunteen sisälläni.
Tänään ei vielä ole sellaista hiljaisuutta. Vielä on tehtävää, vielä on hetki odotettava. Pian se kuitenkin koittaa: joulu. Mutta tänään minä nautin arjen hiljaisuudesta. Siitä, että voin lykätä tehtävää huomiselle. Juuri nyt minun ei tarvitse tehdä mitään. Paitsi se kupillinen teetä.
