Mies on taas alkanut nukkumaan siellä missä kuulukin: vaimonsa vieressä. Jo muutamana yönä vierelläni on ollut taas lämmin törisijä. Ja se tuntuu oudolta, melkein häiritsevältä. Minä tosiaan ehdin tottua siihen, ettei vieressä ole ketään, vaikka ei mies nyt montaakaan yötä sohvalla viettänyt. Joka tapauksessa nyt pitää taas tottua siihen, että vieressä on joku.
Olen siis nukkunut pari yötä tavallistakin huonommin ja yrittänyt pitää kohtalaista toimintakykyä yllä nauttimalla hieman kofeiinia. Muuten ei niin suuremmin väliä, mutta pojan synttärijuhlat aiheuttivat hieman ylimääräistä tekemistä päiviin.
Olen kiitollinen siitä, ettei juhlista anneta jälkeenpäin arvosteluja. Olin melko huono emäntä, enkä seurustellut paljoakaan vieraiden kanssa. Poika piti huomioni tehokkaasti itsessään. Mikä saattoi olla ihan hyvä. Mitähän sammakoita sitä muuten olisi tullut vapaaksi laskettua? Minun tiedetään väsyneenä puhuvan ajattelematta täysin typeryyksiä ja jopa vastoin oikeita ajatuksiani ja tietojani.
Juhlien puitteisiin olen tyytyväinen. Innostuin askartelemaan lippunaruja (tai miksi niitä sanotaankaan). Mielestäni ne antoivat heti kuvan lapsen juhlista ja ohjasivat siten tunnelmaa sopivaan suuntaan. Aluksi tein vain tämän tervetuloa-narun, mutta sitten innostuin ja tein myös Onnea- ja Poika -narut (hänen oikealla nimellään siis). Ja sitten vielä pari pienempää jääkaapin oveen, jonka oveen laitoin mustaa kontaktimuovia liitutauluksi (testasin kyllä ensin pienemmällä palalla, että sen saa nätisti pois). Se toimi mainiosti vieraskirjana: Vieraat kirjoittivat onnittelunsa siihen, ja minä otin siitä kuvan ja liitän sen aikanaan pojan ensimmäisestä vuodesta kertovaan kuvakirjaan.
Mutta en tehnyt kaikkea yksin, en ole vieläkään superrouva, vaan mies oli mielellään mukana leipomassa ja laittamassa. Hänen vastuullaan oli kakun tekeminen. Mies on merkittävästi minua pikkutarkempi ja tietää kakuista keskimääräistä enemmän. Olin suorastaan helpottunut, kun mies otti tehtävän innolla itselleen. Minä puolestani otin hoitaakseni vähemmän tarkkuutta vaativat leipomukset: muffinit, tomaattipiirakat ja riisisuklaamakeiset. Täydensimme tarjottavaa vielä tylsästi kaupan kekseillä.
Onneksi juhlat ovat ohitse. En paljoakaan niistä muista, joten kiva, että otin kuvia. Toivottavasti muistin kiittää vieraita hienoista lahjoista, joita poika sai. Ehkäpä teen sen vielä varmuuden vuoksi uudestaan. Tuskinpa kukaan kiitoksista pahastuu.
