Eilen minulle tuli valtava tarve saada hetkinen ihan omaa aikaa. Saada hetki olla poissa kotoa. Miehelle se sopi, vaikka pyyntöni tulikin hieman yllättäen. Hän on mielellään pojan kanssa välillä kaksin. Tiedän heidän pärjäävän hyvin, enkä ole huolissani. Silti painaessani ulko-oven kiinni takanani ja kuulessani, kuinka poika alkaa itkeä, on pakko huokaista syvään ja jatkaa matkaa. Itku hiljenisi kyllä ja kohta poika nauraisi isänsä kanssa telmiessään. Se on totta, vaikka ei välttämättä todelta tunnukaan.
Se ääni kaikuu päässäni yhä, kun istun kahvilassa teekupposen äärellä. Yritän haistella teetä, hengittää leppoisaa ilmapiiriä ja rentoutua. Kokeilen jopa aikuisten värityskirjaa, kun sellainenkin on tarjolla. Totean, että värittämäni apina on aika ruma. Nostan puhelimen pöydälle, jotta kuulen varmasti, jos mies sattuisi hälyttämään minut kotiin. En voinut olla päivystämättä.
Kun elämässä on jotain näin velvoittavaa, on vaikeaa ottaa aikaa itselle pelkästään rentoutumiseen ja lepoon. Ei se liity pelkästään äitiyteen. Sama ongelma minulla oli aikoinaan gradunkin kanssa. Olin suorastaan burnoutin partaalla, mutta silti tunsin syyllisyyttä yrittäessäni levätä. Saatoin maata sohvalla tekemättä mitään, mutta lepäämistä se ei ollut. Pyöritin päässäni vain kaikkia kirjoittamattomia sivuja ja ratkaisemattomia ongelmia. Olin "lepäämisen" jäljiltä pikemminkin entistä stressaantuneempi kuin levännyt.
Eilinen hetki kahvilassa oli kuitenkin melko levollinen. Minä en jättänyt mitään kesken, enkä ollut laiminlyömässä poikaani, vaan minulla on elämässäni kumppani, Mies, joka hetkeksi otti kaiken vastuun. Jotta minä saisin hetken lepoa ja hiljaisuutta. Tästä piti ihan muistuttaa itseäni. Ja hetken aikaa saatoin keskittyä vain siihen, miten hyvältä lämmin kuppi tuntuu käsissä ja miten hyvää teetä kupissa olikaan.
Kotiin palatessani poika leikki iloisena kylpyammeessa. Minä sain riisua ulkovaatteet kaikessa rauhassa ja vielä istahtaa hetkeksi sohvalle. Tunsin hieman syyllisyyttä siitä, etten ollut kyennyt kunnolla rentoutumaan. Mutta tuntui kuitenkin hyvältä olla taas kotona.
