Minulla oli siitä harvinainen korvamato, että kuuntelin sitä ihan mielelläni. Ensimmäisen päivän ajan oli ihan mukavaa, kun päässä pyöri "Olen kaunis... Olen rohkea... Olen vapaa-aaa, syntynyt voittamaan!". Saattoi tulla ihan tarpeeseen, koska olin lupautunut vapaaehtoiseksi erääseen projektiin, enkä kokenut tuntenut mainittavaa itsevarmuutta, jollaista mielestäni asiantuntijan roolissa pitäisi olla. Tunti-pari ajastani hyvään tarkoitukseen sai minut kuitenkin suostumaan.
Osuuttani odotellessani mainittu korvamato oli tarpeellinen. Se, että kyseessä on punk-kappale, vain paransi tilannetta. Se latasi minuun sopivasti asennetta, ja muut saisivat ajatella mitä tahtoisivat. Korvamadon tukemana suoristin henkisen selkärankani, ja kaikki meni lopulta ihan hyvin. Yhtään valitusta en kuullut, vain pari tyytyväisen kuuloista hymähdystä. Uskallan siis olettaa, että hoidin osuuteni riittävällä mallikkuudella.
Korvamato jatkoi kappaleen parissa vielä seuraavanakin päivänä. Minä hymisin mukana ja muistelin tyytyväisenä onnistunutta edellispäivää. Iltaa kohden alkoi jo kyllästyttää, ja seuraavana alkoi suorastaan jo ärsyttää. Kolme päivää saman kappaleen toistoa on jo ihan liikaa, oli kappale sitten miten hyvä ja inspiroiva tahansa. Joten korvamato pitäisi karkoittaa, ihan jo sisäisen rauhan vuoksi.
Oman kokemukseni mukaan korvamadon karkoittaminen onnistuu yleensä kahdella tavalla: joko sen korvaa jollain toisella korvamadolla tai laulaa kokonaisia lauluja, kunnes se on poissa. Ensin mainittu on helpompi ja luotettavampi tapa. Sen myös valitsin, koska minulla ei ollut halua pitää riittävän pitkää konserttia.
Muistelin sitkeimpiä korvamatojani ja yritin hyräillä ensin Poliisiopiston tunnaria, sitten Macgyveriä. Olin hieman hämilläni, kun ne eivät tarttuneet. Ehkä ne madot ovat loppuunkuluneita. Niinpä lauleskelin Känkkäränkkää, jonka mies kielsi, ettei poika oppisi kyseistä käsitettä. No, sitten joululaulujen pariin. Niissä on monta, jotka osaa vaikka unissaan.
Niin, yhtäkkiä huomasin pitäväni mielessäni joululaulukonserttia. No, se oli eilen. Tänään Pelle Miljoona ei enää raikunut päässäni. Pelkäsin hetken, että se saattaa iskeä uudelleen, kun kirjoitan tätä, mutta helpotuksekseni korvamato on matkannut muualle. En kaipaa sitä. Ylipäätään saisivat pysyä poissa. Mieluummin kuuntelen kappaleet kokonaisina.
