Selkeimpänä erona voidaan nähdä sanan kohta käyttäminen ja tulkinta:
"Kohta lähdetään."
Jos kyse on mieheni suvusta, tämä tarkoittaa, että aletaan pikkuhiljaa valmistelemaan ajatusta siitä, että pitää lähteä. Varsinaista lähtöä aletaan tehdä noin tunnin päästä, ja lähtö tapahtuu noin puolitoista tuntia lauseen sanomisesta.
Jos kyse on minun suvustani, kun kuulee tämän lauseen, se on kehoitus nousta ja mennä pukemaan takki ja kengät, koska sitten lähdetään. Ehtii käydä vessassakin, jos sinne menee heti. Ajallisesti kohta on parista minuutista maksimissaan kymmeneen, sitten lähdetään.
Miehellä oli enemmän sopeutumista tähän. Ensimmäisellä kerralla hän ihmetteli, mihin tuli yhtäkkiä kiire. Onneksi hän sentään huomasi seurata meitä, ettei häntä erikseen tarvinnut hakea. Sittemmin Mies on sopeutunut hieman aikatauluneuroottiseen perheeseeni, vaikka pitääkin oman sukunsa kohta-sanan käytöstä enemmän. Se kun on rennompaa. Toisaalta hän pitää siitä, ettei minua koskaan tarvitse odottaa, kun lähtemisestä on kysymys.
Itse puolestani olen jo lapsuudessani tottunut siihen, että joka paikassa ollaan hyvissä ajoin, minkä vuoksi odotella joutuu joskus pitkiäkin aikoja. Siksi miehen (ja hänen sukunsa) odottaminen ei sinänsä ole mitään uutta. Välillä minun on vain vaikea vastustaa impulssia nousta lähtemään, kun mies tai joku sanoo, että kohta lähdetään.
Toki sukujemme välillä on muitakin eroavuuksia, mutta tämä aikatauluasia taitaa olla se selkein. Tekisi mieleni sanoa, että se on pikkujuttu, mutta en oikein voi. Jos en pitäisi mieheni suvusta, tämä eroavuus voisi saada minut raivostumaan aika ajoin. Mutta koska pidän heistä, olen tutustunut heihin riittävän hyvin tietääkseni, että heillä on luontaisesti joustavat aikataulut (toisin kuin minulla ja suvullani). Siksi pystyn ottamaan asian huomioon ilman, että se saa minut kiristelemään hampaitani.
Eli ihan perheeltä kuullostaa jo miehenkin suku. Ihmisiä, joista tykkää, vaikka heillä on tapoja, jotka voisivat tehdä vähän hulluksi. Ystävällinen hei teille, jos satutte lukemaan!
