Mies kysyi minulta, mitä minä teen, kun otan hetken itselleni. Kysymystä piti ihan miettiä. Mitä minä teen mieluiten, jos minulla on täysi vapaus ottaa hetki ihan vain itselleni?
Minä haluaisin käteeni kupillisen hyvää teetä ja tuijottaa ulos ikkunasta. Ehkä olen kotona, ehkä olen kahvilassa. Ehkä katselen maisemaa, ehkä ihmisiä. Saatan seikkailla omassa mielikuvituksessani. Ympärilläni olisi hiljaista, kahvilassa ehkä puheensorinaa. Palaisin todellisuuteen niinä hetkinä, kun haluaisin nauttia palasen jostain hyvästä, oli se sitten leipää tai leivonnaista. Sitten antaisin arjen taas unohtua hetken ajaksi.
Mies vei minut sitten kahvilaan. Hän suostui "prinsessakahvilaan", koska se on lapsiystävällinen ja siellä on hyvää kahvia, teetä ja leivonnaisia. Samoista syistä minäkin käyn siellä, muutoin hieno neiti -teema ei oikein ole minun juttuni.
Mies sylitteli ja leikitteli poikaa. Minä katselin heitä ja hymyilin. Vietin hetken omassa maailmassani. Vaikka hetki oli vain minuuttien pituinen, oli se hetki, jolloin minua ei tarvittu mihinkään. Saatoin olla hetken maailman ulottumattomissa. Ja palata sitten taas todellisuuteen, missä minua odottivat rakkaat mies ja poika. Pienen pieni hetki niin kaukana arjen kiireistä ja rutiineista, ja kuitenkin kosketusetäisyydellä. Korvaamatonta kaikki: hetkeni, mies, poika, me kaikki yhdessä.
