Ystäväni olivat otettuja siitä, kuinka kuvasin heitä edellisessä postauksessani. On helppoa kuvata ystävällisesti ihmisiä, joista pitää. En kykenisi tekemään vastaavanlaista tekstiä itsestäni; suomalaiselle ominaiseen tapaan minun on helpompi nostaa esiin omia heikkouksiani. On vaikeaa kertoa asioista, jotka tekevät minusta minut, koska olen liian lähellä. Tältä etäisyydeltä helpoimmin huomaa ne asiat, mitkä häiritsevät.
En koe olevani valmis ihmisenä, minulla on vielä kasvettavaa. Tahtoisin osata elää terveellisesti, terveyden kaikissa merkityksissä. Samalla haluaisin pystyä nauttimaan kiusauksista sopivina annoksina, kuin ne olisivat sielun hellimistä sen sijaan, että ne olisivat kehoa rapauttavaa ahmimista. Haluaisin päästä siihen rauhallisen lämpöiseen elämänasenteeseen, joka paistaa yleensä ikihonkavanhuksista. Tosin haluaisin päästä siihen jo melko nuorena. Ei kiirettä, ja asiat otetaan vastaan sellaisina kuin tulevat. Elämä tuo eteen iloja ja suruja.
Tahtoisin myös järkeä ja viisautta. Olisin iloinen voidessani antaa neuvoja sellaista tarvitseville ihmisille, mutta toivon, että minulla olisi myös tilannetajua ja viisautta pitää suuni kiinni silloin, kun toinen kaipaa vain kuuntelijaa. Ja jos vältyn olemasta ärsyttävä besserwisser, sen parempi. Ihmisellä on hyvä olla nöyryyttä ymmärtää, ettei koskaan voi tietää kaikesta kaikkea. Aina on joku, joka tietää enemmän ja paremmin.
Jos oikein villiksi heittäydyn haaveissani, tahtoisin suurehkon lottovoiton. Pari miljoonaa riittänee. Voisimme miehen kanssa asettua aloillemme ja työllistää itsemme hyödyllisesti. Pienen hyväntekeväisyysyhdistyksen pyörittäminen voisi olla mukavaa, tai sitten jotain vähemmän hyödyllistä, kuten pieni majoituspalvelu maaseudulla. Voisi ankaran voitontavoittelun sijaan keskittyä olemaan hetkessä läsnä ja tekemään työnsä ilman ylimääräistä henkistä ja taloudellista taakkaa. Vapaa-aikanani voisin kirjoittaa - ainakin blogia, ehkä jopa romaanejakin.
Minä toivon, etten enää koskaan ala teeskentelemään olevani muuta kuin olen. Murrosikä epävarmuuksineen on kaukana takana. Kaikkien ei tarvitse pitää minusta. Minulla saa olla selkärankaa sanoa, että kelpaan tällaisena: epätäydellisenä ihmisenä. Minä saan olla karvajalkainen luonnonlapsi ihastelemassa puita. Minä saan nauttia yksinäisistä hetkistä kirjan ja teekupillisen kanssa. Minä saan olla äiti ja vaimo. Myös tytär, sisko, ystävä. Hyvänpäivän tuttu. Yhdentekevä ohikulkija. Ärsyttävä kailottaja. Ihminen.
Oho. Taisi melkein tulla vähän paatosta. No, olkoon.
