Neljä vuotta sitten minä olin yliopisto-opiskelija ja vietin kesääni häitäni suunnitellen ja siivoushommilla elantoani tienaten. Tuntuu, että tuosta kesästä on aikaa paljon enemmän kuin neljä vuotta, elämä on mennyt niin paljon eteenpäin.
Silloin töiden parissa tapasin ihmisiä, oikein mukavia sellaisia. Heidän kanssaan tuli hommia paiskoessa turinoitua kaikenlaista. Syksyn tullessa palasin opintojeni pariin, enkä enää tavannut kesätyökavereitani. Pikkuhiljaa viestittely lakkasi, kun kalenterit eivät suostuneet millään yhteistyöhön. Parin vuoden kuluttua yhteys oli hävinnyt kokonaan, ja facebook-kaveruuskin tuntui tarpeettomalta. Ne oli ne ihmiset elämässä vain sen pienen hetken, totesin ja hiljaa huokaisten poistin heidät kaverilistaltani.
Nyt neljä vuotta myöhemmin, eräs mieheni työkaveri bongaa meidät kadulla kävelemässä. Hän joutui pari viikkoa odottamaan miehen paluuta kesälomalta päästäkseen kertomaan miehelleni, että on aikoinaan tehnyt töitä minun kanssani. Työkaveri ei ollut aiemmin yhdistänyt miestä minuun. Miksi olisikaan? Olin toki puhunut miehestä paljon silloin neljä vuotta sitten, koska järjestelimme häitämme ja ihminen puhuu niistä asioista, jotka mielessä ovat. Siitä huolimatta on eri asia muodostaa mielikuva jostakusta kuin tavata hänet oikeasti. Ja miksi kyseinen ihminen olisi edes sen kummemmin ajatellut minua?
En rehellisesti sanoen muista, mitä miehestä silloin kerroin. Olen ollut ehkä tarpeettoman avoin, koska minulle ei tullut mieleenkään, että silloiset kesätyökaverini koskaan oikeasti tapaisivat miestäni, ja naisten väliset keskustelut helposti ovat varsin avoimia. Olen kuitenkin varma, että olen puhunut miehestä pelkkää hyvää - mehän suunnittelimme häitämme tuolloin, kuten sanottua. Eikä tapoihini kuulu muutenkaan puhua hänestä pahaa, edes vihaisena. Mutta miestäni saattaa nyt kiusata se, että joku hänen työpaikallaan tietää hänestä enemmän kuin hän itse itsestään paljastaisi. Asialle on vain mahdotonta tehdä mitään.
Ei pitäisi koskaan olettaa, se lienee tämän tarinan opetus. Tämä on vain pikkujuttu, mutta se muistuttaa siitä, että on mahdotonta sanoa mitkä asiat menneisyydessä (tai nykyisyydessä) nostaa jossain vaiheessa päätään. Voimme vain toivoa, että ne asiat, jotka todellakin haluamme jättää taaksemme, pysyvät takanamme. Aina ne eivät pysy, vaan välillä ne on saatettava takaisin menneisyyteen. Siitä tämä on hyvä muistutus.
