Kauan sitten, kun olimme Miehen kanssa vasta tunteneet vähän aikaa, me aloimme kirjoittaa lakeja parisuhteeseemme. Se oli pääasiassa harmitonta vitsailua, joskin pyrimme siihen, että lakia sitten noudatettaisiin. Muistaakseni saimme aikaan kahdeksan pykälää ennen kuin laitoimme paperin piiloon miehen äidin tultua vierailemaan poikansa luona. Emmekä ole kyseistä paperia sen koomin löytäneet.
Harmikseni en muista kuin kaksi pykälää, joihin olen vedonnut aina sopivan tilaisuuden tullessa:
- Ei Silmät kiinni ja suu auki -leikkejä
- Mies ei saa murskata tiiliä päällään, eikä muillakaan ruumiinosillaan.
Mutta samantyylisiä ne taisivat loputkin olla.
Sinänsä nämä eivät olisi erillistä lakia tarvinneet. Kumpikin meistä haluaa nähdä, mitä suuhunsa saa, eikä Miehellä ole suurta vimmaa murskailla tiiliä millään ruumiinosallaan. Oli vain hauskaa pohtia yhdessä hassuja lakeja. Siinä oppi toisesta paljon, mm. huumorintajusta, mielikuvituksesta ja asioista, joista toinen ei pidä.
Vaikka emme sittemmin olekaan parisuhteemme lakia kirjoittaneetkaan, on niitä sääntöjä silti kehittynyt. Eivätkä ne kaikki ole kieltoja. Niissä on oikeuksiakin, kuten oikeus saada tarvittaessa aikaa itselle. Tai ohjaavia neuvoja: Toiselle pitää voida kertoa kaikesta, mitä tekee. Jos on sitoutunut parisuhteeseen, toinen kuuluu ottaa huomioon. Esimerkiksi jos kertoo parisuhteen asioita jonnekin, on molempien osapuolten tiedettävä ketkä kaikki asioista tietävät.
Välillä kaipaan saada höpöttää naisten kanssa parisuhdeasioita, kuten kaipauksestani päästä taas treffeille miehen kanssa. Romantiikkaa arvostavat ystäväni suhtautuvat höpinääni empaattisesti, ja saattavat antaa vinkkejä mihin kannattaa suunnata. Tällaisista asioista puhuminen parisuhteen ulkopuolisten kanssa on mielestäni ihan sopivaa. Yksityisemmistä asioista en puhu kuin miehen itsensä kanssa. Ja se on ollut oikea linja: yhteytemme säilyy, eikä muiden tarvitse miettiä asioita, joihin heillä ei oikeastaan ole mitään sanottavaakaan.
