Sataa. Kevät saa siis jatkua, eikä kesä ala etuajassa. Hyvä niin.
Sateen lakattua on ihana lähteä käyskentelemään ulos ja haistelemaan ilmaa. Mieskin saa hengitettyä kunnolla, joten minun ei tarvitse lähteä yksin pojan kanssa. Yhdessä me sitten ihmettelemme, kuinka on niin paljon vihreämpää kuin viikko sitten. Minä suren hiljaa mielessäni lyhyttä kevättä. Parhaat päivät ovat pian ohitse tältä vuodelta ja haluan nauttia niistä jokaisesta.
Niinpä minä olen kävellyt siellä täällä päivästä toiseen. Vain välillä pysähtynyt leikkipuistoon pojan kanssa temmeltämään. Hänenkin tarvitsee päästä jaloittelemaan ja kirmailemaan lapsen lailla. Jos mies on mukana, saan hetken lepuuttaa kipeytyneitä koipiani. Muutoin tömistelen iloisesti kikattavan pojan perässä.
Kun sataa, minulla on aikaa antaa itseni levätä. Jos ei sataisi, olisin ulkona elämässä jokaisen mahdollisen keväthetken. Niistä minun sydämeni nauttii. Mutta satakoon nyt vain. Minä maltan kyllä kuunnella ropinaa ja levätä, koska pian taas aurinko paistaa. Silloin olen poissa näppäimistön ääreltä.
