Rouviintumisen myötä minusta tuli varsin kiinteä osa erästä pariskuntaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lakannut olemasta oma yksilöllinen itseni. Tietysti Mies on vaikuttanut minuun, sitä ei voi kieltää. Mehän elämme yhdessä ja siksi vaikutamme toisiimme. Tästä seuraa vain se, että kehityn ihmisenä hieman eri tavalla kuin kehittyisin yksinäni.
En tunne itseäni vajaaksi ilman rakastani. Tunnen oloni kotoisaksi hänen rinnallaan; se on oikea paikka minulle. En kuitenkaan ole ihmisenä puolikas ilman häntä. Me olemme kaksi kokonaista ihmistä, emme kaksi puolikasta. Me olemme toistemme kumppanit. Meitä ei tarvitse sitoa toisiimme, koska olemme sitoutuneet. Me voimme kulkea välillä itsenäisesti. Toisaalta täysin luonnollista kysyä "Mihinkäs sinä Miehen jätit?", mutta
toisaalta se on hämmentävää. Enkö minä enää riitä yksinäni? Kukaan ei
koskaan kysy, miksi toinen tuli mukaan. Onko se niin luonnotonta kulkea
välillä ilman toista?
Joissain paikoissa Mies on kuin kyttyrä (ja toisissa minä olen hänen kyttyränsä). Ikään kuin hän olisi jollain tavoin kiinteä osa minua. Sen olemassaolo tiedostetaan, ja se tavallaan hyväksytään osaksi kokonaisuutta (ei siitä eroon pääse), mutta silti se on vähän luonnoton. Olen kohdannut ihmisiä, joiden mielestäni Miehen on aviomiehenäni tultava mukaan kaikkiin vain minua kiinnostaviin tilaisuuteen, vaikka kuinka pitkästyttäisi. Samaa velvollisuutta on yritetty sälyttää minullekin. Toistaiseksi turhaan. Jos tilaisuus liittyy meihin molempiin, tulemme molemmat, muutoin puoliso tulee, jos tulee.
Onneksi on vielä paikkoja, joihin puolisoa ei kuulu ottaa mukaan. Esimerkiksi töissä saattaisi puolison läsnäolo herättää hämmennystä, ehkä myös pahennusta. Tyttöjen illatkin on edelleen vain tytöille, samoin kuin poikien illat pojille. Nämä hetket tulevat joskus tarpeeseen, koska vaikka rakastan miestäni, hän ei voi olla kaikkea minulle. On asioita, joista puhutaan vain ystävättärien kesken. Enhän minäkään kelpaa jätkienjuttuihin. Mitä ne sitten ovatkaan.
Oli päivä sitten kulunut yhdessä tai erillämme, me molemmat pidämme siitä illan hetkestä, kun saa vihdoin rauhoittua ja kömpiä päivän päätteeksi rakkaansa vierelle nukkumaan.
