Tässä eräänä päivänä tuijotin vihaisena suihkuverhoamme. Se on ollut paikallaan vasta pari vuotta, mutta herättää jo harmitusta. Vaikka sinänsä pidän sen ulkonäöstä, se on epäkäytännöllinen puhdistaa, minkä vuoksi haluaisin vaihtaa sen sellaiseen, jonka voi pestä pesukoneessa. Luultavasti se tapahtuu lähiviikkoina. Se ei tule olemaan merkittävä tapahtuma, mutta onpahan sitten yksi ärsytyksen aihe vähemmän.
Suihkuverho sai minut kuitenkin ajattelemaan sitä, miten paljon minulla oikeastaan on valtaa kotimme sisustuksen suhteen. Minulle on selvää, että valitsen itse, oman makuni mukaisesti, uuden suihkuverson - kuten valitsin edellisenkin. Vastaavasti olen valinnut monia muitenkin asioita kotiin, jossa asun yhdessä mieheni kanssa.
En pidä itseäni sisustustyrannina, vaikka valta onkin pääosin minun käsissäni. Olen sen vallan ottanut mielelläni vastaan, sen myönnän. Mutta mies on myös antanut tuon vallan minulle ja pidättänyt itsellään vain veto-oikeuden. Kodissamme on vain kaksi sisustusesinettä, jotka on nimenomaan mieheni toiveesta esillä: yksi juliste ja yksi kello. Juliste (pilvenpiirtäjää rakentavat työmiehet lounastavat rautapalkin päällä) on ruokailutilamme seinällä, mihin se sopii hyvin. Kello puolestaan on keittiössä. Se on itseasiassa varsin hieno (miehen itsensä tekemä), kuparia ja mustaksi maalattua rautaa. Minä vain inhoan sen kovaäänisesti raksuttavaa koneistoa. Mutta kello on miehelle tärkeä, joten sijoitin raksuttajan keittiöön, mistä sen äänet eivät kantaudu makuuhuoneeseen. Nämä kaksi pientä asiaa ovat tehneet miehen iloiseksi, joten olen itsekin iloinen. Onneksi mies ei ole halunnut mitään kamalaa kotiimme. En tiedä miten saisin mahdolliset sisustushirviöt sijoitettua varastoa koristamaan miestä loukkaamatta.
Jos taas miettii, mitä itse olen halunnut kotiimme... No, minä olen valinnut suurimman osan huonekaluista. Oikeastaan kaikki, jos minun valitsemikseni laskee myös ne, jotka hyväksyin miehen poikamieskämpästä yhteiseen kotiimme. Olen valinnut mm. verhot, valaisimet, matot, tyynyt ja vuodevaatteet. Isoimmissa hankinnoissa olen toki kääntynyt miehen puoleen ja hakenut hänen hyväksyntänsä. Yleensä hänen siunauksensa kuuluu: "Jos se kelpaa sinulle, niin ostetaan". Jos mies puolestaan ei lämpene jollekin hankinnalle, hän sanoo: "Oletko ihan varma, että haluat juuri tämän?".
Lienee selvää, että voisin olla kuuntelematta mies kokonaan. Tahdon kuitenkin, että mieskin tuntee olevansa kotonaan. Se vaatii minulta vähän vaivaa, mutta vaatikoon. Pidän siitä, että saan laittaa kotiamme viihtyisäksi. Mies puolestaan ei jaksa kiinnostua sisustamisesta; sen näki aikoinaan jo hänen poikamieskämpästään. Mutta vaikka hän ei asiaan puutukaan, ei hän voi välttää vastuuta kodistamme. On hänen oma valintansa antaa minulle niin paljon valtaa tässä asiassa ja siksi hän on yhtälailla vastuussa kodistamme.
