Flunssapöpö sai minut saaliikseen reilu viikko sitten. Vaivihkaa se mokoma hivuttautui mukaan tekemään elämästäni entistä hankalampaa. Mies puolestaan omaa ilmeisestikin paremman linnoituksen tätä nimenomaista hyökkääjää vastaan, joten hän on säästynyt melkoiselta taistelulta. Onneksi.
Olen ollut flunssassa ennenkin, mutta yhdistettynä tämänhetkiseen tilanteeseeni... No, sanotaan, että taisin pelätä, että samalla saan tartunnan jenkkiläisestä raskauskliseestä. Tiedättehän ne tarinat naisista, joiden jokaista oikkua ja mielitekoa heidän miehensä tuskanhiki otsalla toteuttavat. Onneksi Mies säästyi tältäkin. Kaikki pienet lohtuostokset sai sujuvasti muiden kauppareissujen oheen, jotka mies kiltisti hoiti, ettei minun tarvitse uuvuttaa itseäni (tai säikytellä sairauskammoisia).
Onneksi flunssa on vain väliaikainen tila. Jokin pidempiaikainen sairaus saattaisi pitää suhteemme epätasa-arvoisena pidempään. Ainakaan minulle ei ole helppoa alistua hoidettavaksi ja antaa vastuu kodista ja asioidenhoidosta lähes kokonaan toiselle. En pidä siitä hyödyttömyyden ja vaivaksi olemisen tunteesta. Minulle olisi paljon helpompaa olla se, joka kannattelee toista tämän sitä tarvitessa. Toisaalta niin on miehellekin. Hän yrittäisi pysyä terveenä pelkästä itsepäisyydestä, ettei hänen tarvitsisi muuttua aikuiseksi vauvaksi.
Pystyn hyvin kuvitelemaan, että sairaus voi olla melkoinen rasitus parisuhteelle. Miehen ja naisen roolien muuttuminen hoitajan ja hoidettavan rooleiksi voi aiheuttaa hiljaa melkoista kitkaa suhteeseen. Riippuu toki millainen on hoitajana ja hoidettavana. Olen kuullut parista, jolle tuli sairastelun myötä ero: Ensin toinen sairastui, ja puoliso tietenkin hoiti parhaansa mukaan. Myöhemmin roolit vaihtuivat, ja aiemmin hoidettavana ollut jätti puolisonsa yksin sairastamaan ja meni omia menojaan. Heidän suhteensa ei kestänyt tätä eroavuutta hoidettavana olemisessa, enkä ihmettele. Laskisin itsekin vapaaksi noin itsekkäältä vaikuttavan "kumppanin".
Minusta kumppani on kumppani tilanteessa kuin tilanteessa. En tarvitse hoitajan tai lääkärin koulutusta (eikä minulla ole kumpaakaan) kysyäkseni tarvitseeko hän jotain ja ehkä keittää kupillisen teetä helpottamaan oloa. Ei minun myöskään tarvitse päivystää sairaan vierellä, mutta täydellinen yksinjättäminen olisi osoitus välinpitämättömyydestä.
Mieheni ei omaa kummoista hoivaviettiä, tyypillinen suomalainen mies kun on. Mutta hän antaa sen, mitä sairaana tarvitsen (teetä, hakee kurkkukarkkeja kun ne loppuvat jne.). Ja osaa ottaa aikaa itselleenkin: "Pärjäätkö, jos lähden pariksi tunniksi urheilemaan?" Pärjään, en ole täysin avuton. Ja tiedän, ettei hän lähtisi, jos en pärjäisi. Luulenpa, että tämäkin on asia, jossa molempien osapuolien pitää osata pyytää.
Ja lopuksi vinkkaan, että jos olet raskaana ja flunssassa, niin Posivil Zink -kuumajuomajauhe on sallittu. Lisäksi Posivil Honey Lemon -hunajaimeskelytabletit helpottavat kurkkukipua (enemmän kuin itse odotin). Kumpikaan ei sisällä lääkeaineita, joten niissä ei ole mitään, mikä voisi vahingoittaa pientä ihmisalkua. Ainakin minua piristi jo se, että apteekissa on jotain, millä voin mahdollisesti helpottaa oloani.
