Viime aikoina minua on ruvennut häiritsemään enemmän ja enemmän se, miten paljon yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan ihmisten elämään. Kaiken aikaa kutistuu se joukko, joilla on mahdollisuus valita ihan itse, miten elää. Se johtuu siitä, millaiseksi Suomea ollaan rakentamassa. En tiedä kenen utopiaa päättäjät tavoittelevat, mutta eivät ainakaan minun.
Me haaveilemme miehen kanssa elämästä kivassa pikkukaupungissa, jossa meillä olisi mukavat työpaikat ja lapsellamme terve kasvuympäristö. Vuosi vuodelta haluamamme elämä on vaikeammin tavoitettavissa, koska pienistä kaupungeista katoaa työpaikat ja palvelut ovat heikot. Isoja kaupunkeja ympäröivät pikkukunnat eivät nekään ole turvassa. Ne pakkoliitetään isompaan, ja sitten niistä lakkautetaan palvelut säästöjen vuoksi - tai ainakin ne riisutaan minimaalisiksi. Näin on jo käynyt surullisen monessa paikassa. Samaan aikaan isot kaupungit käyttävät miljoonia kehittymiseen: rakennetaan uutta, hienoa ja tarpeetonta. Kehittyvä ja uudistuva imago vaikuttaa selvästi tärkeämmältä kuin peruspalvelujen turvaaminen.
Suomessa on paljon ihmisiä, joille sopii eläminen suuressa kaupungissa. He eivät ole huonoja ihmisiä missään tapauksessa. Me, joille puolestaan sopisi elämä pikkukaupungissa, emme mekään ole huonoja ihmisiä. On turha syyllistää meitä siitä, että haluamme elää onnellista elämää ja saada tarvittavat peruspalvelut muuttamatta isoon kaupunkiin. Päättäjät ovat unohtaneet, etteivät johda yritystä, vaan yhteiskuntaa. Voiton ja kasvun tavoittelu on mennyt inhimillisyyden edelle. Sen näkee jo siinä, mistä säästetään ja mihin rahoja sijoitetaan. Enkä minä voi tehdä asialle yhtään mitään. Ei ole vaikutusvaltaa, eikä muitakaan resursseja.
Tuskin moni muukaan saa elää haluamaansa elämää; aina pitää sietää jotain. On vain pakko järjestää elämänsä muut osa-alueet mahdollisimman mukavaksi. Onneksi moneen asiaan pystyn vaikuttamaan: avioliittooni, ystävyyssuhteisiini, harrastuksiini jne. Toistaiseksi asiat ovat siedettävästi, kiitos näiden asioiden. Tulevaisuus ei silti vaikuta kaikin puolin valoisalta. Pelkään, että yhteiskunta tulee vielä kiristämään otettaan hihnasta ja yrittää pakottaa elämään, jota emme halua. Toivon, että silloin mielenterveyspalveluihin on ymmärretty sijoittaa riittävästi resursseja.
