Me olemme mieheni kanssa siitä hieman omituisia, että hoidamme kauppareissumme kävellen. Pääasiassa hyötyliikunnan vuoksi, mutta myös siksi, että kun ostokset pitää kantaa kotiin, ylimääräiset heräteostokset jäävät useimmiten hankkimatta. Tai ainakin ne painavimmat.
Useimmiten asioimme kaupassa, joka ei ole kovin suuri, mutta jonka valikoima on riittävä tarpeisiimme. Se ei myöskään ole turhan ruuhkainen. Tästä on seurannut se, että olemme jääneet paitsi tiettyjä kauppakulttuuriin liittyviä kokemuksia. Saimme huomata sen tässä yksi päivä, kun muita asioita hoidettuamme päätimme poikkeuksellisesti vielä autoilla isoon kauppaan.
Ei se tietenkään ensimmäinen (tai edes kahdeskymmenes) kertamme ollut jättimarketissa. Ihmispaljous oli silti hämmentävä, en äkkiseltään muista milloin oikeasti olisin nähnyt ruokakaupassa niin paljon ihmisiä. Syy tosin selvisi kohtalaisen nopeasti, koska kuulimme hälinän seasta huudon "Missä sitä kahvia on?!" Se selittikin paljon. Kahvi kieltämättä oli tosi hyvässä tarjouksessa, maksoi vain puolet siitä, mitä tavallisessa kaupassamme. Parilla muulla osastolla oli myös ihmisparvensa. En todellakaan halunnut mennä katsomaan, mikä oli niin hyvässä tarjouksessa.
Jonottaessamme kassalle ikuisuudelta kestäneen ajan, tulin siihen tulokseen, että hypermarketit eivät sovi meidän elämäntyyliimme. Niissä on liian paljon kaikkea. Liikaa valikoimaa, liikaa käytäviä (jos juokset kaupan ympäri muutaman kerran, olet juossut maratonin), liikaa ihmisiä, liikaa jonottamista. Siellä ei voi pikaisesti piipahtaa. Joten vaikka kahvi onkin pari euroa kalliimpaa pienemmässä kaupassa, niin nopeampi ja sujuvampi kauppareissu kompensoi sen kyllä. Ainakin meille.
